Siian pilkintä

Siika kuuluu lohikaloihin ja se on monien mielestä  kaikista maukkain kala. Siikaa saa pilkillä järvestä, merestä ja jokivesistä. Siian pilkkimisessä on kaksi varsinaista sesonkia, syksyn ensimmäiset kestävät jäät sekä loppukevät. Siika on ihanteellinen pilkkikala, sillä se liikkuu parhaiten päiväsaikaan ja kirkkaalla kelillä ja silloin kun onnistuu löytämään parven, hieno kalasaalis on hetkessä taattu. Parhaat päiväsaalit saattavat olla satoja kaloja.


Siika liikkuu talvisinkin pyyntimatkoillaan melko laajoilla alueilla, siksi jokainen avanto kannattaa kalastaa huolellisesti ennen seuraavaan siirtymistä. Pilkinnän aikana täytyy olla hiljaa, sillä siika häiriintyy helposti metelistä. Hyvät siikapaikat pysyvät yleensä samoina kerrasta toiseen, joten jos onnistuu löytämään siian suosimia paikkoja, kannattaa niille palata pilkkimään kerrasta toiseen. Siian kalastussyvyys voi samankin kalastusmatkan aikana vaihdella suuresti.


Koska valtaosa siioista pilkitään alle kolmen metrin vesissä, pärjää siian pyynnissä hyvin mormuskavälineillä. Virtavesissä ja keväisin on tehokkaampaa käyttää painavampia pyydyksiä, esimerkiksi microtasuria tai tapsipilkin ja mormuskan yhdistelmää. 


Vavalla ei välttämättä ole suurta merkitystä siian pilkkimisessä, sillä siinä seurataan enemmän siiman heilumista kuin vavan kärkeä. Siiman pitää olla ohutta esimerkiksi 0,12-0,16 millimetrin vahvuista. Koska tärppiä seurataan siimasta on sen näkemisen helpottamiseksi hyvä olla mustaa tai fluorisoivaa.


Siika syö alhaalta ja nostaa syöttiä ylöspäin, jolloin siima löystyy. Siiman  löystyessä on  tehtävä vastaisku. Syötteinä toimivat parhaiten surviaiset ja kärpäsen toukat.


©2008 Pilkki.fi